Translate

Smaragdiviuhkapyrstö, Nothobranchius korthausae "Mafia Island"




Edellisen kesän pioneerikokeilu N. eggersin parissa, innoitti jatkamaan harrastusta uudella lajilla. Tällä kertaa halusin luoda kontakteja eurooppalaisiin killipiireihin ja löysinkin netistä sopivan henkilön eli Charles Zammitin. Charles on harrastanut killejä vuodesta 1970 ja hän asuu nykyisin Maltalla. Hänet on palkittu useampaan otteeseen British Killifish Associationin toimesta. Charles lähetti paljon mielenkiintoista historiallista materiaalia akvaarioharrastuksen "kivikaudelta". Kolmenkymmenen kappaleen pussi mätimunia turpeessa sekä mikromatoymppi maksoivat 10 euroa ja maksu hoitui PayPal:illa. Charles tunnetaan AquaBidissä nikillä "Carmelzammit".
Maltalta saapunut pakkaus tuli perille alle viikossa.

Tarpeelliset merkinnät löytyvät turvepussista.


Nothobranchius korthausae (Fishbase) eli suomeksi smaragdiviuhkapyrstö on pienikokoinen kausikilli, joka kasvaa enintään noin neljän sentin kokonaismittaan. Sitä pidetään kasvatukseltaan helppona lajina, jota voi hyvin pitää myös pienissä ryhmissä. Charles Zammitin kalat ovat jo pitkään olleet akvaarioharrastuksen piirissä, eikä niiden keräilyvuodesta tai tarkasta paikasta ole tietoa. Kannan pitäisi olla kuitenkin lähtöisin Mafia-saarelta Tansanian rannikolta. Espanjalaisilta Notho-sivuilta voi katsoa eri värimuotoja Mafia-saarelta. Perässä olevan numerokoodin alkuosa kertoo keräilyvuoden ja jälkimmäinen osa keräilyalueen. Koodi: TZN 08-6 esimerkiksi kertoo kalan esi-isien olevan kerätty Mafialta vuonna 2008 alueelta 6. Smaragdiviuhkapyrstön lajikuvaus (Meinken 1973) löytyy täältä.

Nothot ovat kestäviä kaloja. Niitä on menestyksellä kasvatettu sekä kovassa että pehmeässä vedessä. Happamuuskin saattaa vaihdella välillä 6-8 pH. Lämpötiloja on kokeiltu väliltä 20-30 Celsiusta. Hyvin lämpimissä olosuhteissa kalat kasvavat nopeammin, mutta niiden elinikä voi jäädä puolta lyhyemmäksi kuin kylmemmässä vedessä. Monet harrastajat lisäävät veteen suolaakin samettitaudin ehkäisemiseksi. Nothot ovat kuitenkin seisovan veden asukkeja, eivätkä siten siedä kovaa virtausta altaassa. Inkubaatioaika on 4-12 viikkoa riippuen lämpötilasta ja useista muista tekijöistä.

Ensimmäisen kasteen tuloksena turpeesta kuoriutui 15 poikasta parin tunnin sisään ja vielä yksi hieman myöhemmin. Kasteessa levitin mätiturpeen pienen kulhon pohjalle vanhaan akvaarioveteen. Siirsin poikaset seuraavana päivänä ensimmäiseen kasvatusaltaaseen, johon laitoin litran verran vanhaa akvaariovettä, kourallisen hiekkaa (toisesta altaasta), kasveja sekä kierteissarvikotiloita (Melanoides tuberculata). Laitoin mukaan myös Pienen likoeläinympin (Hobby Protogen), koska Nothot syntyvät ilman ruskuaispussia ja tarvitsevat heti ensimmäisena vuorokautena ravintoa. Kalojen siirron jälkeen kuivasin turpeen uudestaan odottamaan seuraavaa kastetta. Valitettavasti turpeesta ei enää kuoriutunut poikasia enempää. Kalat pitää siirtää joko pipetillä tai pienellä astialla, koska poikaset eivät välttämättä kestä haavimista.

Vasemmalla on vesitysastia ja oikealla kasvatusastia kolmeksi viikoksi.


Ensimmäinen kasvatusallas on parin litran vetoinen ämpäri, jossa ei siis ole suodatinta tai muutakaan tekniikkaa. Tässä pienessä tilassa kasvatetaan poikasia ensimmäiset kolme viikkoa. Aluksi vettä on vain litra ja myöhemmin hieman enemmän. Vettä vaihdetaan 2-3 kertaa päivässä noin desilitra kerrallaan. Vedenvaihdossa voi käyttää hyvälaatuista kraanavettä, mutta kaataessa vettä tulee olla varovainen. Nothot ovat petokaloja ja pystyvät syömään mikro- tai grindalmatoja heti syntymänsä jälkeen. Likoeläimiä tulisi myös olla saatavilla sekä kolmantena päivänä jo vastakuoriutunutta artemiaa. Smaragdiviuhkapyrstön poikaset hyväksyvät myös puuterimaisen poikasruoan (esim. Tropical Microvit Hi-Protein) Ruokaa voi tarjota pari kertaa päivässä, mutta vettä ei saa päästää tyystin pilaantumaan. Elävän ruoan tarjoamisen yhteydessä kaksi kertaa viikossa voi laittaa veteen pari tippaa vitamiinivalmistetta. Myöhemmin vesitilavuuden kasvaessa määrää voi tietysti lisätä. Vitamiinilisä (esim. hw-wiegandt) vaikuttaa etenkin nuorten nothojen värien kylläisyyteen. Pienessä suodattamattomassa altaassa nitriitti ei laske aivan nollaan, mutta käytännössä tällä ei ole merkitystä. Vesiarvot on mitattu 20 päivän kasvatuksen jälkeen:

Lämpö: 25 Celsiusta
pH: 6,5
NO2: 0,2
NO3: 15
KH 4


Viuhkapyrstöt aloittavat lyhyen elämänsä pienestä.
Ne kuoriutuvat noin kolmen millimetrin mittaisina ilman ruskuaispussia.
Kasvatusaltaana kolmen viikon iästä lähtien toimii 30 litran vetoinen muovilaatikko.

Ensimmäisen 20 päivän jälkeen 13 poikasta oli hengissä (81%). Kolmen viikon jälkeen kalat saivat uuden kodin, jossa oli vettä noin 25 litraa. Pohjalle laitettiin jälleen kourallinen hiekkaa toisesta akvaariosta, pinnalle kasveja sekä joukkoon muutamia kierteissarvikotiloita. Suodatuksena toimii Seran L60-pillisuodatin, jota pyörittää Eheimin ilmapumppu pienimmällä tehollaan. Suodattimen ulostulo laitettiin hieman vedenpinnan yläpuolelle. Nyt vedenvaihdot voidaan suorittaa vain viikottain (noin 50%). Lämpötila on noin 26 astetta, vaikka lämmitintä ei ole lainkaan. Valoa tulee ainoastaan toisista akvaarioista ja ikkunasta. Kantta altaassa ei tarvita.

Nothobranchius korthausae 3 päivää 4mm.

Nothobranchius korthausae 8 päivää 6mm.

Nothobranchius korthausae 10 päivää 8mm.

Nothobranchius korthausae 15 päivää 10mm.

Nothobranchius korthausae 19 päivää 12mm.
Nothobranchius korthausae 26 päivää 15mm.
Lajille tyypillinen selän muoto on jo näkyvissä.
Kolmen viikon jälkeen kasvu nopeutuu.


Nothobranchius korthausae 31 päivää 20mm.
Tämä yksilö on koiras. Sukupuolen voi tunnistaa orastavasta väristä.

Nothobranchius korthausae 37 päivää 25mm.

N. korthausae (Mafia Island) 40 päivää 28mm.

N. korthausae (Mafia Island) 45 päivää 30mm.

Hitaasti kehittynyt N. korthausae koiras (TL 25mm) ikä 46 päivää.
N. korthausae (Mafia Island) koiras TL 35mm 56 päivää.
Päätin luopua tästä lajista, kun kalat olivat 69 päivän ikäisiä. Lahjoitin ne lemmikkiliikkeeseen. Syynä ratkaisuun oli naaraiden vähyys. Niitä näytti olevan vain kaksi kappaletta. Näin en olisi jatkossa voinut varmistaa perimän terveyttä. Lisäksi näillä kaloilla ei ole mitään erityistä "säilyttämisarvoa", koska niillä ei ole tiedossa olevaa keräysvuosi- ja pyyntipaikkakoodia. Laji näyttäisi silti olevan helppo ja kestävä. Kolmannen elinviikon ja lahjoitusajankohdan välillä yhtään kalaa ei ollut menehtynyt

Pääsin vielä uudelleen smaragdiviuhkapyrstön pariin, kun Darren Said lähetti minulle marraskuussa 2013 noin kaksikymmentä munaa koodilla Nothobranchius korthausae "Mafia Island" TZN 2008-04. Nämä munat tulivat ikäänkuin korvauksena, koska N. kilomberoensiksen munia ei saatu tarpeeksi nopeasti kerättyä ja talvipakkaset alkoivat painaa päälle. Darren arvioi, että nämä olisivat valmiita kuoriutumaan vuoden vaihteessa. Ensimmäinen kaste suoritettiin 15.12.2013, eikä siitä vielä kuoriutunut ainoatakaan poikasta. Toisessa kasteessa 26.1.2014 kuoriutui kaksi poikasta (10%), joista molemmat vaikuttivat varsin passiivisilta pohjassa makoilijoilta. Vaikuttaa siltä, että Darrenin munista ei uutta populaatiota saa syntymään. Nämäkin kaksi poikasta kuolivat muutamassa päivässä. Kuivasin turpeen kuitenkin vielä kerran, koska turpeessa oli näkyvissä useita munia. Pettymys oli kuitenkin suuri, kun 30.3.2014 suoritetussa kasteessa sain aikaiseksi vain yhden poikasen. Kokonaiskuoriutumisprosentti oli siis vaivaiset 15%, eikä turvetta ollut enää mitään syytä kuivattaa euudelleen.
Darren Saidin munat tulivat Surreystä Etelä-Englannista 14.11.2013. Suomen pakkaset eivät olleet vielä alkaneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti