Nothobranchius eggersi: Teräsviuhkapyrstö Nothobranchius steinforti TAN 76-04

Suomen pitkä ja ankea pakkaskausi rajoittaa killinmunien hankintaa varsin merkittävällä tavalla. Syyskuun puolessa välissä havahduin asiaan ja päätin hankkia uuden lajin munia talven iloksi. Aquabidissä on pitkään esiintynyt nimimerkki Strathclyde, joka on Glasgowssa asuva Jurij Phunkner. Hänellä on useita killilajeja myynnissä, mutta erityisesti nothoista hän myy (2013) N. steinfortia ja N. korthausaeta (TAN 08-04). Tiedustelin tietysti mieheltä, voisiko hän lähettää juuri plokattuja munia, jolloin voisin säilyttää niitä itse keskitalveen. Sovimme sitten 150 teräsviuhkapyrstön mätimunan kaupasta ja lisäksi halusin ympin Grindal-matoviljelmää. Jurij lähetti paketin maanantaina ja lähetys tuli kirjattuna perille saman viikon perjantaina. Maksu hoitui PayPallilla. Kaikki mätimunat oli pakattu samaan turvepussiin ja siinä oli asianmukaiset merkinnät. Grindal-mato-ymppi oli oikeastaan kokonainen viljelmä: melkein litra matoja kuhisevaa multaa. Hintaa lähetykselle kertyi 66,83€.

Teräsviuhkapyrstön (Fishbase) tarina on jossain määrin outo ja surullinen. Nothobranchius steinfortia on kerätty luonnosta vain yhden ainokaisen kerran, eikä lajia sen koommin ole tavattu kuin akvaariossa. Omalla tavallaan se kertoo, miten haavoittuvia ovat ne lajit, joiden elinympäristö rajoittuu hyvin suppealle alueelle. N. steinfortista tunnetaan vain yksi varsin vaatimattoman värinen muoto ja kaikki kalat ovat peräisin samalta keräilyretkeltä vuodelta 1976 Tansaniasta (Steinfort). Alkuperäiset esi-isät kerättiin kahdelta hyvin pieneltä alueelta Wami-joen vesistöalueelta Morogoron alueelta itäisestä Tansaniasta. Soinen alue sijaitsee Morogoron ja Kimamban välisen tien lähellä. Lammikoista tavattiin myös palettiviuhkapyrstöä (Nothobranchius melanospilus). Lukumääräisesti N. steinforti oli vähemmistönä. Toisessa lammikossa oli runsaasti vesihyönteisiä ja sammakoita ja se oli täysin heinä- ja sarakasvien peitossa. Vesikasveista löytyi lumpeita ja vesihernettä. Toinen lammikko oli täysin kasviton ja siellä tavattiin rapuja ja kilpikonnia sekä N. melanospilusta. Lajin kuvasi tieteelle hollantilainen Rudolf Hans Wildekamp vuonna 1977. Kuvaus lajista löytyy täältä.

(Dead) Nothobranchius steinforti TAN 76-04 Female, Age 71 days Total length 26 mm.
Vatsa täynnä mätimunia.

(Dead) Nothobranchius steinforti TAN 76-04 Male, Age 56 days Total length 27 mm

(Dead) Nothobranchius steinforti TAN 76-04 Male, Age 56 days Total length 27 mm.

(Dead) Nothobranchius steinforti TAN 76-04 Male, Age 52 days Total length 28 mm.

Nothobranchius steinforti TAN 76-04 Female, Age 48 days Total length 22 mm.

Nothobranchius steinforti TAN 76-04 Male, Age 48 days Total length 28 mm.

Nothobranchius steinforti TAN 76-04 Age 41 days Total length 22 mm.

Nothobranchius steinforti TAN 76-04 Age 37 days Total length 20 mm.

Nothobranchius steinforti TAN 76-04 Age 33 days Total length 16 mm.

Nothobranchius steinforti TAN 76-04 Age 32 days Total length 14 mm.

Nothobranchius steinforti TAN 76-04 Age 26 days Total length 12 mm.

Nothobranchius steinforti TAN 76-04 Age 20 days Total length 9 mm.
Poikasella on artemiaa vatsassa.

Nothobranchius steinforti TAN 76-04 Age 16 days Total length 8 mm.
Mikromatoja näkyy purkin pohjalla.

Nothobranchius steinforti TAN 76-04 Age 16 days Total length 8 mm.

Suoritin ensimmäisen kasteen pesuvadissa 26.1.2014, kun inkubaatiota oli kestänyt noin 4,5 kuukautta (133 vrk). Poikasia ilmestyi 33 kappaletta, joka vastaisi 22 prosentin kuoriutumisastetta tässä vaiheessa. Tosin mätimunien määrää ei ollut laskettu, joten prosenttiluku on hyvin epätarkka. Osa poikasista oli selvästi bellyslidereitä, mutta melkoinen osa myös varsin aktiivisia uimareita alusta lähtien. Valitettavasti kuolleisuutta esiintyi kovasti aivan alussa ja vielä myöhemminkin kuoli silloin tällöin poikanen. Niinpä, kun siirsi nämä seuraavaan altaaseen kasvamaan 24 päivän iässä, jäljellä oli vain kaksi poikasta (6%). Pienokaiset olivat hieman alle sentin mittaisia. Viimeinen näistä kuoli tasan kuukauden iässä. Uskoisin kuitenkin, että saan seuraavassa kasteessa paremman tuloksen esimerkiksi kokeilemalla kasvatusveden kovettamista. Tämä skottikanta on merkinnöistä päätellen sopeutunut melko kovaan veteen.

Suoritin toisen kasteen 30.3.2014, kun inkubaatiota oli kestänyt 196 vuorokautta. Poikasia kuoriutui 22 kappaletta. Kokonaiskuoriutumisprosentti oli silti hyvin alhainen (37%). Jostain syystä nimenomaan Briteistä saapuneissa mätimunissa on paljon kuoriutumisongelmia. Tällä kertaa kasvatusvedessä on hieman suolaa. Valitettavasti kuolleisuutta esiintyi kaikesta huolimatta heti ensimmäisestä vuorokaudesta lähtien. Parin viikon jälkeen jäjellä oli kolme poikasta, joista yksi osoittautui naaraaksi. Kalat aloittelivat kutupuuhia viidenkymmenen päivän iässä. En enää yrittänyt kastaa brittiläisiä munia kolmatta kertaa, koska tulokset olivat hyvin heikkoja. Sen sijaan otin yhteyttä saksalaiseen Dirk Wolframiin, jolla olikin aikuisia kaloja, joiden munia hän lupasi minulle kerätä. Kova isku henkisesti oli suuremman koiraan kuolema 52 päivän ikäisenä 21.5.2014 ilman näkyvää oirehtimista tai syytä. Dirkin lähetykselle alkoi siis olla tarvetta. Toinen ja viimeinen brittikoiras kuoli neljä päivää myöhemmin ja jälleen ilman mitään havaintoja oireista. Altaan vesiarvoissa ei ollut mitään "epäterveellistä". Tosin KH-arvo oli vain 2, joten kun lopetin suolan lisäämisen vesi alkoi olla hyvin pehmeää. Tämä voi olla selitys. Varmuutta asiasta ei toki voi saada. Keräsin pariskunnalta munia neljän päivän ajan, mutta en usko saaliiksi tulleen juuri mitään, koska kalat olivat vielä pieniä. Kolmikon viimeinen jäsen, naaras, kuoli puolestaan 71 päivän ikäisenä, vatsaontelo täynnä mätimunia. Se oli ehtinyt 2,6 sentin kokonaismittaan.

Omilta kaloiltani kerätyt mätimunat (yksi pariskunta, neljä päivää kerätty) eivät tuottaneet yhtään poikasta kastaessani ne 66 päivän jälkeen. Inkubaatioaika oli tietysti liian lyhyt, mutta koska muniakaan ei näkynyt, päätin hävittää turpeen ja luopua lajin kasvatuksesta. Dirk ei ollut 30.7.2014 mennessä lähettänyt mätimunia. Olin yhteydessä Skotlantiin Jurij Phunkneriin jälleen kerran elokuussa 2014 ja hän epäili epäonnistumisteni johtuvan kovettamattomasta vedestä. Hän kertoi optimaalisen GH-arvon olevan noin 20. Hän on saanut lajin yksilöitä pysymään hengissä jopa kokonaiset kaksi vuotta.